![]() |
|||
Polveutumismääritys TIETOKANNAT Kuluttajavirasto Tärkeitä linkkejä |
Koiranpentu on valmis lähtemään uuteen kotiin aikaisintaan 7–8 viikon ikäisenä.Suomessa koiranpennut syntyvät kodinomaisissa oloissa, siksi pennun ostajan on syytä tutustua emään ja pentuihin niiden kasvuympäristössä. Tällöin voi tarkistaa, että emällä ja pennuilla on asianmukaiset olot. Pentua ei pitäisi ostaa näkemättä sen emää. Koiranpentu kannattaa hankkia kasvattajalta, joka rekisteröi sen Kennelliittoon. Rotukoiran rekisteritodistus sisältyy aina kauppahintaan. Rekisteröidyn koiran kanssa voi osallistua muun muassa virallisiin näyttelyihin, kilpailuihin ja kokeisiin. Kasvattajalta neuvot ja ohjeetPyydä kasvattajalta kirjalliset hoito-ohjeet mielellään jo ennen pennun hankintaa. Selvitä myös lähiaikojen rokotukset ja madotusaikataulut. Kasvattajalta voi pyytää myöhemminkin neuvoja koiran hoidossa. Pentua hakiessa on katsottava, että pentu on pirteä, puhdas, sillä on terve iho ja se liikkuu normaalisti. Ostohetkellä pennulta on hyvä tarkistaa myös purenta, napatyrä ja urospennulta kivekset. Useat kasvattajat tarkistuttavat pennut eläinlääkärillä ennen kuin luovuttavat ne uusille omistajille. Tarkastus on kuitenkin vapaaehtoinen. Koiran kaupasta kirjallinen sopimusKoiran kaupasta kannattaa aina tehdä kirjallinen sopimus. Kennelliitto on laatinut kauppasopimuslomakkeen, jossa on selkeät säännöt siitä, mihin ostaja ja myyjä sitoutuvat. Jos myyjä ei halua täyttää sopimuksen kaikkia kohtia, jokin asia saattaa olla vialla. Sopimusta tehtäessä ostajan ei tarvitse suostua kohtuuttomiin vaatimuksiin. Jos kaupasta syntyy erimielisyyksiä, niiden selvittämisessä voi kääntyä kuluttaja-asiamiehen puoleen. Epämääräiseltä myyjältä ostetun koiranpennun taustasta ei ole tietoa ja sen lähtökohdat elämään eivät usein ole parhaat mahdolliset. Erityisen ongelmallisia ovat esimerkiksi Venäjältä tai Virosta salakuljetetut koiranpennut. Koirien salakuljetus Virosta ja Venäjältä lisää raivotaudin leviämisriskiä Suomeen. Lisätietoja koiran hankkimisesta voi lukea Kennelliiton Miten hankin koiran? -esitteestä (pdf). |
||
| Näiden sivujen materiaalia on lainattu Suomen Kennelliiton sivuilta www.kennelliitto.fi |
|||